Setomaan matkaoppaan esittely
Setomaan kulttuuri- ja matkaoppaan esittely Ainola-keskuksessa
Tunnetun oppaan ja matkaopaskirjojen tekijän Tapio Mäkeläisen uusin matkaopas on ilmestynyt viroksi.
Kirja esittelee seton kieltä ja kulttuuria, tapoja ja perinteitä, ruokakulttuuria ja uskontoa sekä antaa käytännön neuvoja siihen, kuinka Setomaahan voi tutustua omatoimisesti. Kirjan esittelytilaisuus järjestetään perjantaina 18. syyskuuta klo 18 Ainola-keskuksen Aino-nimisessä kulttuurikellarissa (Jaani 4, Tartto). Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Mäkeläinen on rakentanut siltoja Viron, Suomen ja setokulttuurin välille jo vuosikymmenten ajan. Häneltä on ilmestynyt lähes 20 Viron kaupunkeja, maakuntia ja alueita käsittelevää matkaopasta, mutta tähän asti ne kaikki on julkaistu ainoastaan suomeksi. Myös ”Setot ja Setomaa” oli alun perin tarkoitus julkaista vain Suomenlahden toisella puolella. Koska viroksi ei kuitenkaan ole ollut saatavilla yhtä perusteellista ja ajantasaista Setomaan kulttuuri- ja matkaopasta, Tapio suostui tällä kertaa myös vironkieliseen julkaisuun. Niinpä kirja ilmestyi viroksi jopa ennen sen julkaisemista Suomessa.
”Setomaa on pieni mutta pohjaton aarrearkku, sillä sen henki on suuri – sen perustana ovat seton kieli ja kulttuuri, tavat ja perinteet. Juuri niistä kertoo kirjan ensimmäinen osa”, Mäkeläinen toteaa. ”Toisesta osasta löytyy opastusta ja neuvoja siihen, kuinka setojen luo voi lähteä vierailulle ja tutustua omatoimisesti Setomaahan ja sen hämmästyttävän kauniiseen luontoon.”
Kirjan toimittaja ja Setomaan opas Helen Alumäe sanoo: ”Tällaista kätevää mutta kattavaa kirjaa Setomaasta on odotettu jo pitkään niin Setomaassa kuin vieraidemmekin keskuudessa. Se, että kirjan kirjoittaja ei ole seto vaan vieläpä suomalainen, ei mielestäni ole lainkaan huono asia.”

”Olen nähnyt hyvin monta kertaa, ettei paikallisen asukkaan ole helppo esitellä omaa kotiseutuaan, koska hänelle kaikki on arkista, luonnollista eikä mitenkään erityistä. Tämä ei koske vain Setomaata, vaan mitä tahansa aluetta tai maata. Jotta osaisimme nähdä jonkin alueen erityisyyden, tarvitsemme ulkopuolisen tarkkailijan. Kirjan kirjoittaja Tapio Mäkeläinen täyttää tämän tehtävän erinomaisesti. Tapio on sydämeltään setofiili, ja juuri hän toi Setomaahan ne suomalaisryhmät, jotka rautaesiripun kaaduttua saapuivat ensimmäisten joukossa tutustumaan heimoveljien kulttuuriin.”